top of page
Palette

Taide

Villi mehtäpeura,

tuo mystisen, tuulten tien Deer Motherin tytär,

kuunteli herkkää vaistoaan,

saapui kaukaa idästä kuusimehtien,

kirkkaiden mehtäpurojen kätköstä

Suomenselän erämaille.

Sydänsuomeen.

Vaalien sydämessään kaikkien emoa,

maata jalkojen alla ja villiä tulta sisimmässään.

Asettui Kivijärvelle

kauniin erämaajärven rantuuksille.

Huikeille jäkäläkankaille.

Mustikkamaille.

Maagisten pirunpeltojen tyveen.

Nukahti pehmeälle sammalmättäälle.

Aamuauringon ensisäteissä

huomasi ihmisen mehtän reunassa.

Katsoivat siinä toisiaan.

Niin syntyi ymmärrys mitä on olla Peuranluoma

 – yhteys luontoon, maahan ja ihteen.

Tuuleen.

Tuleen ja veteen meissä.

Maailmankaikkeuden vettä läikehtivät silmät peilinään.

Näin heijastaen takaisin niin kauniin kuvan

ihmisen ihtensä.

Juuri sen kuka on.

Sarvien tähytessä kohti taivasta.

Sorkkien tonkiessa maata,

kulkien yhdessä löytämisen valon polkua.

Tehden löytöjä ihtestään,

taiteen, luontoyhteyskokemusten ja elävän astrologian kautta.

Kutsun kuulleena.

Lämpimästi tervetulleena.

Olen kulkenut peuran kanssa jo pitkään. Hän minua ohjaten ja suuntaa näyttäen.

Juuri oikeaan aikaan näyttäytynyt ja luonut milloin tilaa, milloin muistutuksen.

Nyt lähivuosien kovan kipuilunkin, tietoisesti uteliaan etsinnän ja tiedostamattomalle antautumisen,

myötä minulle näyttäytyi vuonna 2022 Alma Peuranluoma , joka puhuu nyt minulle sieluminänäni.

Nyt olen polulla, tässä ohikiitävässä seikkailussa ja elämän lahjassa,

jossa hän minussa on ja luo uutta.

Anne Hakkarainen alias Alma Peuranluoma

Villipeura

"Ommoa hommoa."

AlmaPeuranluomaART-logo

Alla Alma Peuranluoman taideteoksia. 
Kysy saatavuutta, mikäli joku teoksista sinua kutsuu. 

Luominen

Taiteen ja luomisen avulla olen löytäväni sisältä ulospääsyn kanavia. Niin loputonta on sisäinen tuli, ikikipinä, minussa ja tuska rajaton, jollen saa tai jostain syystä kykene sisäistä tilaani ilmentää. Koenkin, että taiteen eri keinot mahdollistavat tunteiden, kokemusten ja elämän polulla tapahtuneiden tilanteiden läpikokemisen ja elämisen niin,

etteivät ne jää kehoon eivätkä mieltä raskauttamaan. Ja samalla sydänkin riemuitsee ja sielu iloitsee.

 

Huomaan, että entistä tärkeämmäksi on noussut tuotteiden, tapahtumien ja palveluiden luomisen lisäksi nyt myös kuvataiteen ja kirjoittamisen kautta uuden luominen ja kanssaeläminen täällä. 

"Ku kipinöö iha sisällä."

"Näin moalima männöö."

Peuranluoma_web-6063.jpg
Villipeura
Villipeura icons (9).png
Aistit ovat valppaana koko elämän ajan. Hän on tietoinen ympäristöstään, liikkuu tuulen mukaan ja koko maailma on yksi seikkailu, nomadisieluisen retki kerta toisensa jälkeen.
Hän rakastaa vapautta ja leikkii mielellään.

Alma Peuranluoma

Taidetupa

Peurantupa

Peurantupa on olohuone, jossa samalla kun nautit kahvin tai teen, voit tutustua taiteeseen. Pienessä puodissamme on myynnissä myös kanssaluojien tuotoksia.

Tupa2uusi.jpg
MaalausAnne.jpg

Palvelut

Meillä voit hoitaa itseäsi erilaisissa kokonaisvaltaisissa hoidoissa, lainata kirjallisuutta tai lautapelejä ajanvietteeksi.

Haluaisitko jakaa omaa luovuuttavasi Peurantuvalla?

Anne Hakkarainen alias Alma Peuranluoma

Luomme täällä yhdessä ja siksi tarjoamme Peurantuvalla mahdollisuuden tuoda taidetta eri tavoin näkyville ja kuuluville. Se voi olla kuvaa, tanssia, musiikkia tai mitä vain. Tule tapaamaan Peurantuvalle tai otahan yhteyttä sähköpostilla.

 

Sieluntuntojani, luontoyhteyttäni, elävää astrologiaa ja taidetta jaan myös Alma Peuranluoma -blogissa ja sosiaalisessa mediassa. 

  • Facebook
  • Instagram
Villipeura
Peuranluoma_web-6091.jpg
bottom of page